Logistiikka
Vastaanotto
Vastaanotossa otetaan vastaan varastolle saapuvat tuotteet, tarkistetaan ne ja syötetään tuotteiden tiedot tietokantoihin. Vastaanottaminen voi sisältää myös kuorman purkamisen autosta tai lavan siirtämisen vastaanotto-ovelta vastaanottoriviin.
Tuotteiden tulouttamisessa tuotteiden tiedot kuten määrä, päivämäärä, eränumero ja paino syötetään tietokantoihin. Lisäksi tarkkaillaan tuotteiden laatua sekä seurataan lämpötiloja kylmätuotteiden osalta. Tarkistuksen ja tuloutuksen jälkeen tuotteet siirretään tuotteelle varatulle paikalle varastoon, josta keräily jatkaa tuotteen kiertokulkua varaston läpi.
Keräily
Keräilyssä kerätään asiakkaan tilaus tarkasti: oikea määrä oikeaa tuotetta aikataulun mukaisesti.
Keräily on työnä hyvin itsenäistä, mutta vaikka työtä tehdäänkin yksin, on ympärillä aina monia mukavia työkavereita. Työ on fyysisesti raskasta ja vaatiikin siksi erinomaista fyysistä kuntoa ja terveyttä.
Keräily tapahtuu ääniohjatusti. Keräilijän vyöllä kulkee mukana pieni tietokone, Talkman. Talkmanissa on kuuloke ja mikrofoni ääniohjattua keräilyä varten. Talkman ohjaa keräilijää. Keräilijä aloittaa keräilyn hakemalla Talkmanin ohjeen mukaan rullakon tai lavan. Tämän jälkeen hän seuraa Talkmanin ohjeita: ajaa keräilytrukilla Talkmanin ilmoittamalle käytävälle, oikeaan osaan varastossa ja kerää asiakkaan tilauksen ohjeiden mukaisesti. Keräilijä kuittaa erilaisilla äänikomennoilla Talkmanin ohjeet, hän ikään kuin keskustelee Talkmanin kanssa. Talkman puhuu tällä hetkellä vain suomea, siksi suomen kielen taito on tässä tehtävässä välttämätön. Itse voit kuitenkin puhua Talkamanille mitä tahansa kieltä. Talkmanin lisäksi keräilijällä on työvälineenään myös keräilytrukki.
Kun keräilyerä on valmis, rullakot ja lavat kelmutetaan ja viedään Talkmanin ilmoittamalle ovelle lähettämöön.
Lähettämö
Lähettämö on varaston viimeinen etappi. Tänne päättyy tuotteen kierto varaston osalta ja alkaa matka kohti vähittäiskauppaa, suurkeittiötä tai tukkuliikettä. Lähettämössä rullakot ja lavat järjestetään suuntien mukaisesti, yhdistellään kuormia ja rekisteröidään lähtevät tuotteet. Samaan suuntaan menevät rullakot ja lavat järjestetään omiin ryhmiinsä, jolloin kuskien on helppo kerätä rullakot ja lavat autoihinsa. Tuotteet rekisteröidään, jotta voidaan seurata, missä mikäkin rullakko tai lava on matkalla. Rekisteröinnin avulla tuotteet voidaan tarvittaessa paikantaa. Myös lähettämössä pääsee ajamaan trukilla.
Nyt tavara on kiertänyt koko varaston ja on matkalla kohti asiakasta.![[site.print.printableVersion]](/stc/tuko/images/icn_print.gif)