Olemme lahjoittaneet joulukortti- ja joululahjarahat hyväntekeväisyyteen

21.12.2011

Tänä vuonna Tuko Logistics on lahjoittanut  joulukortti- ja joululahjarahat hyväntekeväisyyteen. Varat on suunnattu lasten liikenneturvallisuushankkeelle ja niillä hankitaan Keravan pienille ekaluokkalaisille liikennekirjoja. Hanke pyrkii edistämään lasten liikenneturvallisuutta lähialueellamme. Kirjat ovat käytössä opetuksen apuvälineenä koko ala-asteen ajan ja ne sisältävät liikkumisen maalla, vesillä ja joukkoliikenteessä sekä perusliikennemerkit.

Liikenneturvan mukaan liikenteessä kuoli viimeisen viiden vuoden aikana vuosittain keskimäärin 12 ja loukkaantui 622 0-14-vuotiasta lasta. Noin puolet kaikista lasten tapaturmista johtuu liikenteestä ja lapsilla yleisin liikennetapaturman syy on autotapaturmat.

Kun otetaan huomioon viime vuoden liikenneonnettomuudet, liikennekuolemat sekä kesän lukuisat hukkumistapaukset, on selvää, että lapset tarvitsevat säännöllistä liikennevalistusta niin maa- kuin vesiliikenteestäkin. Suuntaamalla varat tähän tärkeään työhön, Tuko Logistics on osaltaan mukana tukemassa onnettomuuksien ennaltaehkäisyä.